Asioita, jotka koronakriisi on minulle opettanut

Olen kaksi vuotta kirjoittanut blogia. Koskaan aikaisemmin ei tekstin tuottaminen ole ollut näin vaikeaa. Olen pyöritellyt ajatuksiani ja kaikki aloitukseni ovat kuivaneet kokoon ja tuntuneet mitättömiltä. Mitkään ohjeet ja vinkit eivät ole tuntuneet mielessäni riittäviltä. Mikä voisi lohduttaa ja ohjata muita tässä tilanteessa? Mitä uskaltaisi sanoa ja kirjoittaa, kun itsekin on niin pieni ja murusina?

Sitten sen tajusin. Ei tarvitse olla viisas. Ei tarvitse tietää. Ei tarvitse osata. Riittää kun on ihminen ihmiselle ja uskaltaa olla pieni ja peloissaan.

Jos joskus olen ajatellut hallitsevani elämää, en ajattele enää. Tunne hallinnasta on harhaa! Hetkittäin asiat saattavat mennä niinkuin olen suunnitellut. Lopulta ne menevät niinkuin menevät. En voi muuta kuin päästää irti ja hypätä elämän virtaan. Airoinani on luottamus ja rakkaus. Tiedän, että virta vie minua oikeaan suuntaan, vaikka en aina saakaan itse päättää mikä se suunta on.

Elämä itsessään on SUURI lahja. Olkoonkin miten rikkinäinen, epätäydellinen ja vaikea tahansa. Silti se on lahja ja ainutlaatuinen. Kuinka hauras ja häilyväinen elämä onkaan ja kuinka nopeasti se soljuu ohitsemme; ikäänkuin huomaamatta päivien jatkumossa. Tätä lahjaa arvostan tässä hetkessä enemmän kuin koskaan!

Läheiset ja ystävät ovat tärkeintä! Äidin kasvot Skypessä, ystävän ääni puhelimessa, ystävien kasvot Zoomissa. Miksi olen joskus erehtynyt pitämään läheisiäni itsestään selvinä? Kuinka turhista asioista olenkaan ärtynyt?

Arki koostuu pienistä ja tärkeistä asioista. Aamupalasta, koiralenkistä, ruoanlaitosta, imuroinnista, höpöttelystä naapurin kanssa ja Netflixin suomasta mahdollisuudesta paeta tätä hetkeä. Arkisten asioiden toistuvuus ja tuttuus luo ympärilleni turvaverkon, johon voin nojata hankalallakin hetkellä. Ihana tylsä ja tuttu arki!

Raha on vain rahaa! Kalenterini tyhjenee kahdessa päivässä ja saan huomata yrittäjän arjen synkän puolen. Mikään ei korvaa menetettyjä työmahdollisuuksia ja tuloja, joilla minun piti elää kesän yli. Yksinyrittäjänä vastaan kaikesta yksin. Ensin lamaannun ja käperryn nuolemaan haavojani. Peiton alla murehdittu aika alkaa melko nopeasti tuottaa tulosta ja huomaan, että tähän lätäkköön en halua jäädä makaamaan. Jotenkin vaan tiedän, että selviän!

”Elämälle kiitos, sain siltä paljon
kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun.
Niin erotan selvään onnen ja tuskan,
jokaisen laulun läikkyvän pohjan,
yhteisen laulun, jota itsekin laulan.

Pidetään huolta toisistamme!

 

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat

Arkistot

Avainsanat