Mistä jatkuva kiire töissä johtuu?

Kiireinen yritys on menestyvä yritys! Kiire kertoo yrittäjälle ja asiakkaille, että homma osataan ja meillä pyyhkii hyvin! Mitä kiireisempi yritys on, sitä enemmän se tekee rahaa!Uskaltaako sitä edes kysyä ääneen, että mistä jatkuva kiire töissä johtuu?

Olen jo jonkin aikaa toivonut löytäväni yrityksen, joka uskaltaisi kertoa, että meillä ei sitten ole muuten kiire! Ja jatkaisi perään, että hyvin pyyhkii siitä huolimatta ja meille halutaan mielellään töihin.

Kiireen tunnetta voi tarkastella työelämän kolmijalan avulla. Tämän jakkaran kolme jalkaa ovat kaikki yhtä tärkeitä. Ne ovat ilmapiiri, rakenne ja perustehtävä. Kaiken tämän keskellä on johtaja. Jos joku näistä murtuu, jakkara ei pysy pystyssä.

Ovelimmillaan kiire käy asumaan yritysten seiniin ja ilmapiiriin ja se näkyy toimintakulttuurissa kirjoittamattomana sääntönä. Tällöin yksittäisen henkilön on tosi vaikea vastustaa sitä. Kiireen tunne valuu tehokkaasti ylhäältä alaspäin ja erittäin kiireisen toimitusjohtajan tai esimiehen rinnalla rauhallisesti töihinsä suhtautuva työntekijä vaikuttaa suorastaan laiskalta.

Rakenteessa kiire näkyy toimimattomina käytänteinä, aikaoptimismina, priorosoinnin puutteena ja tehokkuuden ylikorostamisena. Koska ihminen ei ole kone, monia asioita ei voi mitata rahassa tai minuutteina.

Perustehtävään ei päästä käsiksi, jos kiireen tunne pakottaa ihmiset tekemään vääriä asioita. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että takaraivossa jyskyttävät tekemättömät omaan työnkuvaan liittyvät työt ja aika menee johonkin aivan muuhun. Tämä voi johtua myös rakenteen ongelmista tai huonosta johtamisesta. Tämä jos mikä kuluttaa vauhdilla loppuun!

Kiire koukuttaa, koska se näyttäytyy tämän päivän maailmassa ”tavoiteltuina asioina”. Kiireinen yritys myy hyvin, se on tehokas ja haluttu, se on ajassa kiinni, se menestyy paremmin kuin kilpailijansa, se tekee jotain paremmin kuin muut ja ennenkaikkea, se tekee enemmän rahaa kuin muut! Todellisuudessa nämä ovat kaikki uskomuksia ja kaiken tämän voi saavuttaa ilman kiireen tunnetta!

Kannattaako tätä pysähtyä pohtimaan?

 

Tänä päivänä monien yritysten arvoihin on kirjoitettu hyvinvointi. Arvo on arvo vasta, kun se näkyy oikeasti toiminnassa. Hyvinvoiva työntekijä levittää ympärilleen hyvinvointia. Hän on myös tuotteliaampi, innovatiivisempi ja mahdollisesti sairastaa vähemmän. Olet ehkä kokenut saman ilmiön myös toisinpäin? Jos kollegasi voi huonosti, olet saattanut saada osasi hänen pahasta olostaan ja mahdollisesti myös töistä. Kiireettömyys lisää hyvinvointia yksilötasolla ja antaa enemmän mahdollisuuksia rakentavaan vuorovaikutukseen ryhmässä.

Kiireetön tunnelma näkyy asiakkaalle. Se on uskomattoman tehokas myyntikeino ja yksinkertaisuudessaan jotain uutta! Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen kiireettömässä tunnelmassa tekee vaikutuksen, vaikka itse kohtaamiseen ei paljon aikaa menisikään. Arvailen, että yrityksen imagossa kiireettömyys voisi olla tulevaisuuden juttu! Paitsi että se heijastuu asiakkaalle, se houkuttelee yritykseen tiedostavia työntekijöitä. Kiire on vain tunne ja me emme ole sama asia kuin tämä tunne!

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat

Arkistot

Avainsanat