Itseä säästävä työtapa
|

Itseä säästävä työtapa

Tämän blogin sisällön ovat minulle lahjoittaneet vuoden 2021 aikana työnohjaamani ja coachattavani asiakkaat. Olen mallittanut heidän tapojaan työskennellä itseään liikaa kuluttamatta. Voisiko tästä löytyä sinullekin itseä säästävä työtapa vuonna 2022? Kokeile! ANTAUMUKSELLISUUS. On hyvä olla kiinnostunut työstään ja tuntea sitä kohtaan paloakin. Kannattaa olla varovainen liiallisen antaumuksellisuuden kanssa, että rajat eivät hämärry ja työ ala…

Vaativuus vie voimat
| |

Vaativuus vie voimat

Kesälomien kynnyksellä monet valmennettavani ja työnohjattavani ovat sanoneet suoraan, että voimat ovat vähissä. Se myös näkyy ja kuuluu heistä. Onhan kulunut koronavuosi ollut raskas. Lisäksi sisäinen vaativuus vie voimat ja uuvuttaa! Jokin aika sitten tapasin ohjauksessani innokkaan ja työstään selvästi innostuneen juuri työnsä aloittaneen esihenkilön. Toiseen ohjaukseen hän saapui silmin nähden väsyneenä. Kyselin väsymyksen syytä….

Työntekijän on huolehdittava itse siitä, ettei töitä ole liikaa
| |

Työntekijän on huolehdittava itse siitä, ettei töitä ole liikaa

Haluatko voida itse paremmin ja olla osa hyvinvoivaa työyhteisöä? Työntekijän on huolehdittava itse siitä, ettei töitä ole liikaa. Organisaatio ei sitä hänen puolestaan tee. Ensimmäiseksi kannattaa kiinnittää huomiota asioihin, joille voi itse tehdä jotain.  Voit aloittaa näistä: Huolehdi omista rajoistasi. Rajat ovat persoonallisuuden kehityksen elementti. Ne kertovat sinulle mistä alat ja mihin loput sekä mitä…

Miten työyhteisö pidetään koossa etätyöaikana?
| |

Miten työyhteisö pidetään koossa etätyöaikana?

Tällä hetkellä elämme maailmassa, jossa ennakoitavuus on kadonnut. Se, mikä on tänään totta ja mahdollista, voi olla huomenna mahdotonta. Vallitseva tilanne on sekoittanut työelämän monella tasolla. Uskon, että moni on miettinyt, että miten työyhteisö pidetään koossa etätyöaikana? Lähestyn kysymystä kolmesta näkökulmasta, jotka yhdessä muodostavat hyvinvoivan työyhteisön: yksilö, tiimi ja koko työyhteisö. YKSILÖ FOCUS. Ensimmäiseksi kannattaa…

Suorittamisesta ja vaativuudesta luopuminen on ensimmäinen askel kohti hyvinvointia
|

Suorittamisesta ja vaativuudesta luopuminen on ensimmäinen askel kohti hyvinvointia

”Tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tapahtumat järjestyksessä. Mikään ei oikein riitä ja huonommuuden tunne vaanii. Tulee stressiä ja fyysisiä oireita. On vaikeaa rentoutua.” Oletko oppinut tulemaan näkyväksi suorittamisen ja tekemisen kautta? Moni meistä on! Tämä ehkä lapsuudessa opittu toimintamalli on saattanut auttaa meitä selviämään elämän varrelle tulleista…