Voi hyvin esihenkilö!

Työnohjasin erittäin kokenutta ja pitkän uran esihenkilönä tehnyttä ihmistä. Aivan ensimmäisenä kiinnitin huomiota silmiin. Ne loistivat ja nauroivat ja katsoivat minua rohkeasti ja rehellisesti. Olin vaikuttunut ensihetkestä alkaen.

Mielenkiintoni heräsi. Niskassani alkoi tuntua polttava tunne. Se on intuitioni merkki ja se ”palaa” aina, kun olen jonkun merkityksellisen asian äärellä. Mikä tässä ihmisessä on sellaista, joka resonoi minussa? Annoin hänen opettaa minua ja mallinsin hänen tapaansa tehdä työtä. Samalla tein sitä näkyväksi myös hänelle:

    1. En koskaan mieti menneitä tai tulevia työasioita. Elän aina tätä hetkeä.
    2. Nukun hyvin ja paljon.
    3. Näen päämäärän selkeänä. Se avautuu minulle myös tunnetasolla. Kaikki toiminta on
      suunnattu sitä kohti.
    4. Kun kohtaan vastoinkäymisiä, en luovuta. Voin antaa periksi ja sitten palaan asiaan
      hetken päästä uudelleen.
    5. Unelmoin aivan hulluja asioita! Miksi ne eivät voisi tapahtua?
    6. Teen säännöllisesti töitä myös perustasolla. Tiedän mitä siellä tapahtuu.
    7. Jos toinen ihminen herättää minussa ärsytystä, mietin itsessäni mitä voisin tehdä toisin.
    8. En voi johtaa, jos en saa käyttää luovuuttani.
    9. Kun minulla on liikaa kaikkea, rajaan jotain pois.

Kiitin tästä hetkestä. Opettaja saapui, kun oppilas oli valmis. Olin tavannut ihmisen, joka teki töitä niinkuin minä opetin esihenkilövalmennuksissani. Hän oli äärettömän taitava ja en ollut aivan varma tiesikö hän sitä itsekään. Löysin hänen tavastaan tehdä töitä seuraavanlaisia tekniikoita ja menetelmiä:

Läsnäolo. Kun on yhteydessä itseensä ja tunteisiinsa, on helppoa olla läsnä erilaisissa tilanteissa. Mitä lähempänä on itseään, sitä lähemmäksi voi olla muita.

Ihmiset motivoituvat eri tavoin. Mikä motivoi yhtä ei välttämättä motivoi toista. Erityisesti johtamisessa näistä on hyvä olla tietoinen.

Päämäärän asettaminen ja sen vahvistaminen eri aistikanavien kautta (POTKE-malli). Päämääräänsä on helpompi tavoitella, kun sen on tehnyt itselleen monipuolisesti näkyväksi ja selkeäksi.

Vastoinkäymisten kohtaaminen tavoite-palaute-jousto menetelmällä. Tämä on kuin kuminauha. Kun kuljet kohti tavoitetta ja kohtaat vastoinkäymisen, joustat sopivasti ja otat muutamia askeleita taaksepäin. Pian kuitenkin lähdet uudelleen kohti sitä mitä tavoittelet joustaaksesi taas oikeassa kohdassa sopivasti.

Walt Disneyn malli. Tämä malli on saanut nimensä Walt Disneyn mukaan ja se oli salaisuus hänen neroutensa takana. Mallissa on kolme näkökulmaa, joiden avulla asioita tarkastellaan monipuolisesti. Unelmoija unelmoi ilman rajoja ja esteettömästi, realisti miettii mikä on käytännössä mahdollista ja kriitikko etsii idean vaikeuksia ja puutteita.

Omat rajat. Mihin minä lopun ja mistä alkaa toinen ihminen? Mitkä ovat minun tunteitani ja mitkä toisen? Ne asiat, jotka meitä muissa ihmisissä ärsyttävät, ovat lopulta meissä itsessämme.

Motivoitumistyylit. Ihmiset motivoituvat eri tavoin. Mikä motivoi yhtä ei välttämättä motivoi toista. Erityisesti johtamisessa näistä on hyvä olla tietoinen. Kun on motivoitunut, on helppoa olla yhteydessä omaan luovuuteensa.

Haluatko oppia näitä taitoja? Se on mahdollista Äärettömän esihenkilövalmennuksissa. Ota yhteyttä!

Jaa: